Vapaa-ajan Kalastaja -lehden 6/2023 Vavan Varressa -artikkelissa Sanni Koskinen kertoo, kuinka kalastamisesta tuli merkittävä osa hänen elämäänsä lähes kertarysäyksellä keväällä 2022, kun hän osallistui Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Mimmit Kalastaa -hankkeen siianongintatapahtumaan, jonka järjesti Salon Urheilukalastajat.
Kategoria: Vavan Varressa
Vavan Varressa 4/2023: Henna Lindroos
Vapaa-ajan Kalastaja -lehden 4/2023 Vavan Varressa -artikkelissa Mimmit kalastaa! aktiivi ja Vapaa-ajankalastajien aikuistoimikunnan puheenjohtaja Henna Lindroos kertoo paitsi rakkaudestaan kalastukseenm myös mm. Järjestö- ja seuratyöstä, matalan kynnyksen kalastustapahtumien tarpeesta sekä yhteisöllisyyden ja vastuullisuuden kehittymisen tarpeesta.
”Kyräilyn, saaliskateuden ja suurkalojen hävittämisen pitää kuulua historiaan. Tämän päivän kalastaja iloitsee myös muiden saaliista ja kalastaa vastuullisesti muita kalastajia ja erityisesti luontoa kunnioittaen”
Vavan Varressa 6/2022: Ilona Leskinen
Graafikkona elantonsa ansaitseva Ilona Leskinen on tykännyt piirtämisestä ja maalaamisesta nuoresta asti. Hänen mieliaiheitaan ovat kalat ja linnut, jotka kävivät tutuiksi jo lapsena perheen yhteisillä purjehdusreissuilla. Näillä retkillä rantauduttiin usein johonkin saareen, ja mitäpä muuta silloin tehtiin kuin ruvettiin kaloja narraamaan. Aluksi Ilonalla oli välineenä mato-onki, mutta pian hän jo kärtti lainaksi isänsä virveliä.
Vavan Varressa 5/2022: Hanna Huhtala
Hanna Huhtala aloitti perhokalastuksesta kaikille vähän yllätyksenä – ja varsinaisella rytinällä! Lue Hannan ajatuksia mm. aikuisiällä kalastamisen aloittamisesta, sekä siitä, kuinka naisia tarvittaisiin esille enemmän roolimalleiksi.
Vavan Varressa 4/2022: Saimi Hoyer
Aiemmin mallina työskennellyt Saimi Hoyer on monille tuttu Hotelli Punkaharjun emäntänä sekä intohimoisena sieniharrastajana. Metsän ohella hän viihtyy hyvin myös vesillä ja kalastuskin on hänelle rakas ja tärkeä harrastus. On ollut sitä lapsesta asti.
Vavan Varressa 3/2022: Sanna Koljonen
Lohen perhokalastus pohjoisessa on Sanna Koljosen mielipuuhaa
– Kalastusasiat kuuluvat myös työhön maa- ja metsätalousministeriössä.
Vavan Varressa 2/2022: Aino Hynnä
Suomen naisten perhokalastusmaajoukkueen vakiojäseniin kuuluva Aino Hynnä teki rohkean päätöksen ja muutti puolisonsa kanssa Helsingistä Inariin viime kesänä. Tarkoitus on asua pohjoisessa kokonainen vuosi ja saada siten kokea Lapin luonto, sen mahtavat kalavedet ja kaikki vuodenajat täysimääräisesti.
Vavan Varressa 1/22: Tintti Drake
Vapaa-ajankalastaja -lehden 1/2022 Vavan Varressa -artikkelissa äänessä oli Tintti Drake, joka toimii Mimmit kalastaa! -hankkeen vetäjänä, sekä SVK:n viestintäkoordinaattorina. Lue Tintin kalastustaustasta, ajatuksista ja tavoitteista hankkeeseen liittyen sekä siitä, miten hän päätyi mukaan Mimmit kalastaa -hankkeeseen.