MIMMIT TESTAA: Viehekalastuksen SM, Henna Lindroos

Kun kevättalvella Tintti näytti minulle pinkin Päijän 520 – veneen mallikuvan Mercury Avator-sähkömoottorilla ja kysyi lähdetäänkö testaamaan kalastuskilpailuja, ei vastausta tarvinnut miettiä hetkeäkään. Todellakin lähdetään! Ja koska kisoihin haluttiin lähteä näyttävästi – mikä olisi parempi konsepti kuin Viehekalastuksen SM-kisat?

Täynnä kohtuutonta intoa, yltiöoptimismia ja Tintin kohtuuttoman perusteetonta luottoa minun kykyihini hoitaa homma kunnialla kotiin, lähdimme hiljalleen valmistautumaan kisoihin. Valmistautumiseen kuului veneen varustelun lisäksi majoituspaikan ja videokuvaajan buukkaaminen, varustelista sekä tietysti kisapaitojen tilaaminen!

Samaan aikaan minä ryhdyin tekemään hiljaista taustakartoitusta; millainen kisavesistö on, mitä kalalajeja siellä elelee, minkä laatuista ja väristä vesi on, miltä pohjakartat näyttävät ja millaisia kaloja vesistöstä on ongittu. Pari tuttua kalastajaa tunsi vesistöä paremmin, ja kuulin että ahvenvärit sekä suureksi riemuksemme pinkki tuntuivat toimivan ahvenelle. Omien aikataulujen vuoksi emme päässeet itse tutustumaan vesistöön etukäteen, mutta taustakartoitus saisi riittää.

Kisan lähestyessä ideoimme hieman materiaaleja joita kisoista tuottaisimme, ryhdyimme valikoimaan kalastusvälineitä ja psyykkaamaan itseämme – tästä tulisi ennen kaikkea hauskaa! Kisaa edeltävät viikot olivat meillä molemmilla todella hektisiä, joten pääsimme kokolailla hyppäämään suorilta altaan syvään päähän, ja suoraan lennosta kohti kisoja!

Kenraaliharjoitus

Kisapaikkakunnalle, Mänttä-Vilppulaan saavuimme torstaina kahden aikoihin. Kun vene oli kierretty ja ihasteltu läpikotaisin noin seitsemän kertaa, lähdimme testaamaan käytännössä, miten veneenlasku, ajaminen ja kalastus meiltä yhdessä onnistuisi. Pakkasimme veneen ja Tintti peruutteli trailerin rampille. Päijän saatiin vesille yllättävänkin kivuttomasti, ja kun traileri oli viety parkkiin, päästiin treenaamaan. Ennen kuin pääsimme laituria pidemmälle, paikallinen valokuvaaja oli hoksannut meidät ja pyysi saada ottaa kuvat hienosta veneestämme. Kun pakolliset mallihommat oli veneen toimesta hoidettu, pääsimme vihdoin aloittamaan hurjat parin tunnin harjoitukset kisoja varten.

Harjoitusreissulla kaikki toimi moitteetta – paitsi että yhtäkään kalaa emme saaneet. Tästä sisuuntuneena totesimme, että nyt ainakin tiesimme mihin EMME kisapäivänä lähtisi onkimaan, ja lähdimme kohti rantaa hakeutumaan majapaikkaamme ja valmistautumaan kipparikokoukseen, jotain pitäisi syödäkin. Veneen nosto sujui yhtä mallikkaasti kuin laskeminenkin – helppohan se oli rampilla touhuta, kun perässä ei ollut jonoa eikä varsinaisesti kiire mihinkään. Saimme jälleen uteliaan paikallisen juttusillemme, ja ystävällinen herra kertoili meille tietojaan järvestä. Vaikka kaikki sujui hyvin, seuraavan aamun kisatohina jännitti. Viimeinen asia mitä halusimme tehdä, oli aiheuttaa jonkinlainen pullonkaula venerampille, kun vesille laskettaisiin 80 venettä.

Ensimmäinen isomman luokan vastoinkäyminen sattui majoituspaikallamme. Sisään kirjautuessamme ilmeni, että huoneemme oli tuplabuukattu ja annettu toisen porukan käyttöön. Ei auttanut, vaikka Tintti esitti varausvahvistuksen – huone oli nyt varattu eikä vaihtoehtoja ollut. Tästä lievästi häkeltyneenä ryhdyimme etsimään majapaikkaa viikonlopulle. SM-kisojen lisäksi paikkakunnalla oli muitakin kesätapahtumia, ja kaikki majoituspaikat olivat täynnä. Lopulta saimme varattua Keuruun puolelta ihanasta Hotelli Viikinhovista huoneiston. Erittäin ystävällinen omistaja tarjosi jopa aikaistaa aamiaisen, että ehtisimme syödä aamulla ennen lähtöä kisakeskukselle. Matkaa uuteen majapaikkaamme oli viiden minuutin sijaan 35 minuuttia, mutta niin ihanat puitteet ja vastaanotto meillä oli, että loppupeleissä ei harmittanut.

Kipparikokous sujui etänä hienosti pysäköidystä autosta lämpimän pizzan tuoksussa, ja lopulta pääsimme hotellille puoli yhdeksän aikaan illalla. Hotellilla meitä odotti kuvaajamme Jani Laitinen, jonka kanssa käytiin vähän videokameroiden käyttöä läpi ja kuvattiin hieman jo materiaaleja tulevaa videokoostetta varten. Illalla tarkistettiin vielä tarvittavat välineet ja varavaatteet seuraavalle päivälle, valmisteltiin eväät ja tuplatsekattiin, että kaikki tarvittava olisi mukana. Puolenyön aikaan, kun pääsimme vihdoin nukkumaan, Tintti simahti heti ja minä jäin merkkailemaan karttaselaimeen matalia kivikoita, kareja, rinteitä ja monttuja, joista haluaisin ahvenia seuraavana päivänä etsiä. Tuuli oli puhaltanut pitkään lännestä, joten katselin erityisesti itäpuolen rantoja. Koska olisimme liikkeellä soutuveneellä, etäisyydet ja säätilanne oli meille erityisen tärkeitä. Suunnitelmaa hioessa pitää ottaa huomioon käytettävissä olevan ajan lisäksi oman kaluston rajoitteet ja toisaalta edut – me pääsisimme soutuveneellämme tosi matalienkin pattien päälle, joihin isommalla veneellä ei olisi mitään asiaa.

Pyörittelin mielessäni vielä vieheitä, joilla emme olleet lyhyen harjoitussessiomme aikana onnistuneet. Järven vesi oli melko kirkasta, mutta ruskeaa. Näkyvyys metrin luokkaa. Olin etukäteen selvittänyt koekalastusraportista, että järvessä olisi muun muassa muikkua ja jonkin verran rapua, joten jonkinlainen ajatus ahventen normaalista ruokavaliosta oli. Näiden ajatusten kanssa, mieli ylikierroksilla, nukuin yön varsinaista koiranunta, ja herätyskellon soidessa tuntui, etten olisi nukkunut ollenkaan. Siitä huolimatta intoa puhkuen ylös ja kohti ensimmäistä kisapäivää!

Kisapäivä 1: Ahven SM

Ensimmäinen kisa-aamu meni niin vauhdikkaasti, että kaikki jännittäminen unohtui! Nopea (superhyvä!) aamiainen, ja lähdimme kuvaaja kannoillamme kohti veneenlaskupaikkaa. Aamun ensimmäinen tehtävä olisi saada vene ja itsemme kisakeskukselle. Oman mielenrauhamme vuoksi päätimme laskea veneen trailerilta hieman kauemmalta rampilta, joka todennäköisesti olisi myös vähemmän käytetty. Ensimmäiset kisaveljet kohdattiin veneenlaskurampilla, ja heti alkoi kisailu, kenen vene oli kaikkein kaunein! Pinkille Päijänille ei tietenkään ollut vastusta ja ensimmäiset kaverikuvat napattiin talteen. Team RapalaFinlandin pojat olivat yhtä hyvällä kisapöhinällä liikkeellä kuin mekin! Tiemme Tintin kanssa erkanivat hetkeksi, kun Tintti lähti viemään traileria osoitettuun traileriparkkiin, ja minä lähdin kipparoimaan venettämme kohti kisakeskusta. JES – kisan ehkä jännittävin vaihe, eli veneen vesillelasku oli hoidettu.

Kisakeskusta kohti ajellessani Tintti oli jo vastassa ja rannassa oli jo melkoinen vilinä! Taidekaupunki Mänttä-Vilppulan toimittaja tuli juttusille, saimme antaa parikin haastattelua ja kameroille sai hymyillä oikealle ja vasemmalle. Kaikki tuntuivat olevan hyvällä fiiliksellä. Jossain välissä Tintti oli hakenut meille mittalaudan ja tägi-lapun, ja parin kahvikupin, monen hyvän juttutuokion ja lukuisien valokuvien jälkeen oli aika lähteä rannasta. Sanoin Tintille, että nyt on hyvä fiilis, nyt voidaan vaan lähteä kalalle! Lähtö jonossa saattoveneiden perässä 80 venekunnan hännillä oli jotain tosi juhlavaa, Tintin sanoin ”tuntui että oltiin osa jotain suurempaa”. Näin jälkikäteen noita hetkiä miettiessäni ihokarvat nousevat pystyyn – niin hieno fiilis kisan startissa oli! Missään vaiheessa ei ollut sellainen olo, etteikö meidän olisi kuulunut olla siellä, tai että joku olisi katsonut alaspäin – me lähdimme kisaamaan meidän näköisellä veneellä, meidän näköistä peliä. Eikä se ollut huono ratkaisu ollenkaan.

Siirtymään kalapaikoille ennen kisan alkua oli varattu 30 minuuttia, ja saavuimme ensimmäiselle spotillemme minuutilleen kisan alkaessa. Ensimmäinen heitto Tintiltä, ja ahven oli kiinni! Ikävä kyllä se oli alamittainen, kuten pari muutakin kalaa sillä paikalla. Olimme valinneet kartalta matalikkoja, joiden ympärillä vettä oli 2-3 metriä. Siirryimme matalikon toiselle puolelle, jossa matalan ja rannan välissä oli muutamaan metriin laskevat rinteet. Ahvenia löytyi, mutta ne olivat pieniä. Kokeilimme lähempää kaislikkoa, josta yllätyksekseni spintailiin tarttui särki! Kaislikon kupeessa oli selvästi kalaa, joten jatkoimme heittelyä. Heti seuraavalla heitolla tuntui kunnon tärppi! Hauki.. Eikä ihan pieni hauki! Kevyellä ahvensetillä saatiin tanssia muutaman kerran ympäri venettä, ennen kuin 90-cm hauki oli haavissa. Siinä olisi ollut aivan loistava kisakala seuraavan päivän haukikisaan, mutta saimme arvokasta tietoa millaisista paikoista ja millaisilla vieheillä isompiakin haukia voisi tavoitella. Kala oli sen verran komea, että pitihän siitä kuvat ottaa, ja koska mukanamme oli enemmänkin kuvauskalustoa, päätimme ottaa veden alta goprolla vapautusvideon. Laskin hauen varovasti virkoamaan veteen. Pitelin sitä pyrstöstä, kun Tintti laittoi kameran päälle ja laski sen veden alle. Hauki lepäili hetken rauhassa, ja kun se alkoi virota, päästin sen rauhallisesti matkaan. Hauki lipui hitaasti ja ylväästi pois veneeltä päin, kadoten syvyyksiin. Hieno hetki – ja se tallentui vielä kameralle!

”Ei hitto, tää kamera oli väärin päin”, Tintti sanoi. ”Ei se mitään, saahan sen käännettyä, ei mitään ongelmaa”, lohdutin. Luulin tietysti, että Tintti tarkoitti että kamera oli ylösalaisin. ”Ei.. kun kato – se kuvasi väärään suuntaan!” Katsoin Tinttiä typeränä, kunnes tajusin mitä hän tarkoitti. Meidän hienolla vapautusvideolla näkyisi nyt todennäköisesti veneen pinkki kylki, ja sitten Tintin kasvot! Nauroimme niin että varmaan kisakeskukselle asti kuului. Sellainen vapautusvideo – mutta todennäköisesti hienompi juuri näin!

Kalaa irrotellessamme ja kuvatessamme, olimme ajelehtineet aivan rannan tuntumaan. Tunti kisa-aikaa oli takana, kun Tintti otti yhteyden kisakeskukseen. ”Team Mimmitkalastaa pyytää lupaa rantautua Lietunhiekan läheisyydessä.. Puskapissalle.” Lupa myönnetty, ja kun tilanne oli taas rauhoittunut, päästiin takaisin asiaan – ahvenkalaan.  Siirryimme kohti seuraavaa spottia, ja pian löytyi paikka, josta saimme melko nopeasti kisakortin täyteen! Aktiivinen ahvenparvi kävi kiinni kaikkein ärhäkimmin spintailiin, mutta myös jigillä saatiin muutamia kaloja. Kun kadotimme parven, siirryimme jälleen. Ensimmäisen paikkamme läheisyydessä oli aika hyvin kaloja, sieltä täältä löytyi ahven jos toinenkin, ja useampi sivuosumahauki. Pienehkö tiheäuintinen vaappu ja spintail toimivat parhaiten kivikon tuntumassa, missä pohjalinjan jigailu oli hankalaa jatkuvien pohjatärppien vuoksi.

Hetkellisesti meillä oli kisaohelman kanssa ongelmia – kummankaan puhelimella kalan ilmoittaminen ei onnistunut. Yritimme olla yhteyksissä kisakeskukseen, mutta linjat olivat tukossa. Lopulta ongelma väistyi, ja saimme ilmoitettua kalat. Kalastus oli niin intensiivistä, että kaikki fiilistelykuvaaminen, suunnitellut livelähetykset ja jopa kuvaajalle lokin pitäminen unohtui ihan täysin. Olimme niin keskittyneitä tuloksemme parantamiseen, ettemme oikein edes huomanneet, mitä ympärillämme tapahtui. Valvontavene lähestyi meitä, ja tervehdimme reippaasti. Etelästä, kisakeskuksen suunnalta oli nousemassa myrsky, josta meitä tultiin varoittamaan. Toden totta, tummat pilvet lipuivat uhkaavina meitä kohti, ja tuulikin oli kieltämättä yltynyt. Nopea tsekkaus sääpalveluihin – ja kaikkialla varoitettiin erittäin kovista ukkospuuskista. Meidän kalustollamme ei tarvinnut kauaa miettiä, miten toimia. Jouduimme jättämään hyvän kalapaikkamme, ja lähtemään kiireellä kohti kisakeskusta – lähemmäs turvaa, jos ukkosrintama todellakin olisi tulossa päällemme, kuten ennusteet näyttivät.

Loppukisa menikin sitten varasuunnitelman merkeissä – kalastimme kisakeskuksen läheisyydestä lupaavan oloisia paikkoja, saimme tasaiseen tahtiin yhden ahvenen sieltä, toisen täältä, ja hauet härkkivät meitä tämän tästä. Saimme paljon vinkkejä ja ideoita haukipäivää varten, mutta vain vähän parannuksia kortillemme. Viimeiseksi tunniksi, kun tuuli pakotti meidät etsimään suojaa, hakeuduimme todella matalalle, aivan maaliviivan tuntumaan. Viimeiseltä spotilta saimme vielä yhden 30 cm ahvenen muutamien pienempien lisäksi, joka olisi korttimme suurin kala. Olimme tyytyväisiä suoritukseemme – saimme hankalista sääolosuhteista huolimatta korttimme täyteen ja vieläpä ihan hyvän kokoista ahventa – soutuveneellä, ilman elektroniikkaa ja vain parin tunnin harjoittelulla. Palasimme vielä ylittämään maaliviivan kisa-ajan loputtua, ja suuntasimme kohti kisakeskusta muiden venekuntien ohella. Vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät päättyneet vielä kisa-ajan jälkeenkään, kun Tintti potkaisi innoissaan soutuveneemme tulpan irti! Pienen säädön jälkeen tulppa saatiin takaisin paikoilleen ja ylimääräiset vedet takaisin veneen ulkopuolelle.. 🙂

Kun olimme selvinneet kunnialla rantaan ja ahvenpäivän sijoituksemme selvisi, olimme todella iloisesti yllättyneitä! Lopullinen sijoituksemme oli 61/78 – emme olleet hännillä! Kisan jälkeen ruokailu, hieman kuulumisten vaihtoa ja pieni haastattelu kisastudiossa Kalastajankanavan Jyrin ja Anne-Maaritin kanssa. Kaikkialla oli tosi hyvä fiilis, päivä oli ollut muillekin vaikea, mutta kukaan ei ollut naama nutturalla. Seuraavaa päivää helpottaaksemme jätimme veneemme kisakeskukselle, mutta sen purkamisessa oli oma hommansa. Kun vihdoin olimme hakeneet kaupasta eväät ja pääsimme matkaan kohti majapaikkaamme, seuraavan päivän kipparikokous oli jo alkamassa.

Ilta meni hyvin samoissa merkeissä, kuin edellinen – haukisettien valmistelua, vieheiden valintaa ja pakkaamista. Tarkoituksenamme oli vielä kuvailla illalla, mutta olimme niin väsyksissä pitkästä päivästä, että siirsimme kuvaukset seuraavalle aamulle. Siitä huolimatta kello läheni taas puolta yötä, kun pääsimme vihdoin pehkuihin. Jälleen Tintti nukahti heti, kun minä jäin tutkimaan karttaa, sääennusteita ja merkkailemaan paikkoja päivän oppiemme perusteella.

Päivä 2: Hauki SM ja kuuluisat kurkkubileet

Toisena kisapäivänä kello soi taas viiden jälkeen, ja väsymyksestä huolimatta olimme Tintin kanssa molemmat heti vauhdilla valmistautumassa. Oli helpotus, ettei venettä tarvitsisi murehtia, muuten kuin pakkaamisen puolesta. Aamiainen syötiin pikavauhtia, Tintin spiikatessa mikkiin jotakin videota varten. Pääsimme aikataulussa matkaan kohti kisakeskusta, ja veneenkin varustelu sujui tehokkaasti. Kisakeskus kuhisi samaa hyvää fiilistä kuin edellisenäkin päivänä, ja tunnelma oli taas jotenkin juhlallinen. Toisena aamuna kameroita ei pyörinyt ympärillä enää yhtä paljon, ja kisapäivään lähdettiin veneletkassa lähes rutiinilla.

Tällä kertaa 30 minuutin siirtymän jälkeen meille jäi muutama minuutti jopa aikaa ankkuroitua haluamallemme paikalle, ja kun kisa alkoi, pääsimme tositoimiin heti. Ensimmäinen spottimme osoittautui kultakaivokseksi – jos 50 – 60 senttiset hauet lasketaan. Kisassa alamitta oli 50 cm – joten nehän todellakin laskettiin! Täytyy myöntää, että kerran mokasimme. Toinen, 54 cm haukemme hylättiin, sillä kuva ei vastannut kisan sääntöjä. Tästä nöyrästi oppineena jatkoimme kalastusta, ja 80 minuutin jälkeen korttimme oli täynnä! Emme sillä hetkellä sitä tienneet, mutta jälkeenpäin saimme kuvakaappauksia kisatuloksista – keikuimme hyvän aikaa Viehekalastuksen SM-hauki -kisassa sijalla 2! Valitettavasti kisaa oli vielä paljon jäljellä, eikä ihan näin korkealle lopulta sijoituttu.

Vahvan alun jälkeen kisamme hieman hankaloitui tuulen voimistuessa. Pikkuhaukipaikkamme ei enää palvellut, sillä nyt tarvittiin kortille parannusta. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä jouduimme valikoimaan kalapaikkamme etelänpuoleisilta rannoilta. Tuuli ja aallokko oli muualla sen verran voimakas, että ankkurimme ei tahtonut pitää paikallaan. Löysimme monta lupaavan oloista paikkaa, mutta aamun hurja syönti oli hiipunut, ja hauet eivät purreet enää niin ahnaasti. Matalassa kirkkaassa vedessä näimme monta seurailijaa, ja isompaa haukishadia eräskin hauki kävi useaan kertaan vain tökkimässä pyrstöstä. Edellisestä päivästä oppineena tarjoilimme hauille myös pienempiä vieheitä, jotka tuntuivatkin parhaiten toimivan. Aamun ilottelu kuitenkin oli selvästi hiipunut, ja muutaman 60 – 70 cm hauen karkuutus veneen vierestä ärsytti.

Lähdimme siirtymään jälleen lähemmäs kisakeskusta, missä tiesimme eilisen päivän jälkeen olevan muutamia hyviä haukipaikkoja. Lopulta kaislikkoisen luodon ympäriltä saimme useampia haukia, mutta vain hieman parannusta kortillemme. Jälleen kerran keskittyminen oli niin intensiivistä, että kaikki muu unohtui. Parhaiten hauille tuntui maistuvan edellisen päivän tapaan spintailit, ”Kraken-Draken” ahvenvaaput (Tintin bravuuri, Gunki Kraken), sekä allekirjoittaneen suureksi ärsytykseksi pinkki-violetti Minnow spoon. Tintin sitä edellisenä päivänä heilutellessa sanoin ”Ethän sä nyt voi lähteä SM-haukikisaan heittelemään minnaria” – mutta niin vain Tintti lähti, ja vieläpä heitti sillä luultavasti enemmän haukia kuin millään muulla vieheellä koko kisapäivänä. Muutoin ahventen tapaan hauet tuntuivat suosivan hyvin luonnonmukaisia ahven-sävyjä.

Kisa päättyi lopulta uskomattoman nopeasti. Molempina päivinä 7 tuntia kului hämmästyttävän vauhdikkaasti, ja olisimme mielellämme jääneet kalastamaan. Seuraavana vuorossa oli päivällinen, ja lopullisten tulosten sekä kisan voittajien julkistaminen. Jäimme katsomaan palkintojen jaon ja Viehekalastuksen Suomenmestareiden julistuksen, ja fiilis kisakeskuksessa oli huikea. Kaikki olivat hyvällä tuulella, sijoitukseen katsomatta, ja mitalienjakoa oli todella juhlavaa seurata! Oma sijoituksemme haukipäivän jälkeen oli 43 (joka myöhemmin tarkistuslaskennan jälkeen muuttui sijaan 51) ja olimme todella yllättyneitä, iloisia ja ylpeitä kummankin päivämme suorituksesta, vaikka aina voisi keksiä jotakin parannettavaa.

TOP 5 SOS

(ja miten niistä selvittiin)

• Miten saadaan vene laskettua aiheuttamatta pullonkaulaa kisapaikalle?
  • Harjoittelimme veneenlaskua käytössä olevalla kalustolla etukäteen (kerran) ja varasimme veneenlaskuun riittävästi aikaa. Kisa-aamuna valitsimme tietoisesti hieman kauempana sijaitsevan veneenlaskupaikan, joka ei ollut yhtä ruuhkainen kuin kisakeskuksen ramppi.
• Mitä jos taaskaan kalastavia naisia ei oteta tosissaan, ja muut kilpailijat katsovat nenänvartta pitkin tai pyörittelevät silmiään?
  • Meidät otettiin vastaan tosi ystävällisesti ja missään vaiheessa ei tuntunut, että emme kuuluisi joukkoon. On selvää, että meidän soutuvene-setup ei ollut samaa tasoa kuin kilpaveljien tappiinsa varustellut kalastusveneet, mutta me keskityimme omiin vahvuuksiimme vertailun sijaan.
• Mitä jos nolataan itsemme ihan täysin?
  • Päinvastoin. Osoitimme rohkeutta lähteä ylipäätään kisaamaan. Kisojen väliaikoina ja jälkeen moni tuli juttelemaan, miten hienoa, että mukana on myös naistiimi. Kohelsimmeko? Ehdottomasti, mutta sitä ei tarvitse nolostella, se kuuluu asiaan ja omille kämmeille voi myös nauraa. Meillä oli todella hauskaa!
• Osataanko toimia oikein?
  • Kun ohjeet ja säännöt lukee, kuuntelee tarkkaan kipparikokouksessa annetut vinkit, etsii tietoa ja uskaltaa kysyä, kaikki menee hyvin. Meillä oli paljon opittavaa, ja paljon uutta, mutta ohjeet ja säännöt oli kokoajan kirjallisesti puhelimissa ja paperilla.
• Mitä sitten, kun pitää päästä PISSALLE?
  • Tämä ongelma taitaa olla enemmänkin naisten murhe, kuin miesten ongelma. Meidän pienessä veneessä kaikki ämpäriviritelmät tai muut konstit eivät oikein houkutelleet, joten pyysimme rohkeasti tarpeen tullen lupaa rantautua. Lopulta molempina päivinä yksi pissatauko riitti, eikä kisatohinassa sellaisiin pieniin sivuseikkoihin ehtinyt sen enempää edes kiinnittää huomiota!

Mimmien top 5 ahvenvieheet:

1. Spinmad jigger 8g – ahvenväri (kelpasi myös särjelle ja 90 cm hauelle)
2. Gunki Kraken 5,5cm vaappu Fire Gold Perch
3. Gunki peps 7 värissä UFO
4. Norolan Disco dancer – pinkki
5. Gunki Kraken vaappu Blue Gill GB

Mimmien top 5 haukivieheet

1. Minnow spoon pinkki-violetti (Hennan kauhuksi)
2. Spinmad jigger 24 g – ahvenväri
3. Spinmad jigger 24 g  – muikkuväri
4. Gunki Kraken Fire Gold Perch
5. Gunki Tipsy SXL 100mm väri Marshmallow

Hennaa voit seurata Instagraissa tilillä @neitinuuskamuikkunen